Seurakuntamme palvelutiimi

Seurakuntamme palvelutiimi muodostuu tällä hetkellä kuudesta jäsenestä. Paimenten lisäksi seurakunnassamme on kolme seurakuntapalvelijaa.

 

Tommi Matikka, paimen, seurakunnan johtaja

Tommi on naimisissa Marian kanssa ja heillä on kolme lasta.
Hän on ollut mukana Kotikirkossa melkein alusta saakka ja omaa vakaan luonteen ja kyvyn opettaa evankeliumin Hyviä Uutisia syvällisesti Raamatun pohjalta.

Tommi on koulutukseltaan kuvataiteilija. Hänen estetiikan ja filosofian opinnot Helsingin Yliopistossa ovat vielä kesken.
Sen lisäksi Tommi opiskelee teologiaa Agricola Teologisessa Instituutissa.
Vapaa-ajan Tommi viettää perheensä kanssa ja kulttuuria harrastaen.

 

Mikko Sivonen, paimen

Mikko on naimisissa Heidin kanssa ja heillä on neljä lasta.
He ovat olleet yhdessä perustamassa seurakuntaa 2008. Sivoset ovat toimineet International Mission Board:n (IMB) lähetystyöntekijöinä vuodesta 2006.
Mikko opettaa myös Agricola Teologisessa Instituutissa.

Mikko on opiskellut Yhdysvalloissa ja on koulutukseltaan kauppatieteen kandidaatti (Helsingin kauppakorkeakoulu) ja teologian maisteri (Golden Gate Baptist Theological Seminary).
Hän viimeistelee parhaillaan väitöskirjaa Paavalin teologiasta Helsingin yliopistoon.
Mikko nauttii liikunnasta, urheilusta sekä lukemisesta.

 

Jorma Pihkala, paimenmentori

Jorma on naimisissa oleva seitsemän aikuisen lapsen isä.
Hän toimii seurakunnassamme paimenmentorina tuoden näkemystä ja viisautta opettamalla sanaa systemaattisesti ja jakamalla vuosikymmenten tuomaa kokemustaan.
Jorma on pitkän linjan Japanin lähetystyöntekijä sekä seurakunnan istuttaja.

 

Hannu Sehm

Hannu on naimisissa, kahden pojan isä, sekä IT-työntekijä. Hän palvelee lahjoillaan seurakuntaa monissa käytännön asioissa.
Hän tykkää myös haastaa vallalla olevia näkemyksiä Raamatun valossa.
Hannu vastaa seurakuntamme talonmiehen töistä sekä poikakerhon toiminnasta.

 

Tuomas Toppila

Tuomas on naimisissa oleva teologian oppilas (Whitefield Theological College & Seminary), jolla on halu palvella Jumalan seurakuntaa opettamalla Sanaa selkeällä, oikealla ja ymmärrettävällä tavalla.

 

Juha Rantala

päivitetään pian.